Siirry pääsisältöön

Tekstit

Puheenjohtajan palstalta talvella 2012

Viime vuosina työnantajan organisaatiossa on tapahtunut muutoksia. Pienempiä yksiköitä on liitetty osaksi isoa  Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriä . Kaikki paikallisesti sovittavat asiat neuvotellaan sairaanhoitopiirin johdon kanssa, yhteisesti ammattiosastojen valitsemien neuvottelijoiden toimesta. Tämän vuoksi kaikki viisi ammattiosastoa (704, 707, 709, 711 ja 726) sairaanhoitopiirin alueella ovat tiivistäneet yhteistyötä jäsenten edunvalvonnan hoitamiseksi. Tehyn ammattiosastojen tehtävä on hoitaa jäsenten  edunvalvontaa . Tässä edunvalvontatyössä merkittäviä toimijoita ovat ammattiosastojen lisäksi meidän koulutetut  luottamusmiehet ,  työsuojeluvaltuutetut  ja  yhteistoimintaelimissä toimivat tehyläiset  henkilöstön edustajat. Työnantajan organisaation uudistumisen myötä on myös meidän tehyläisten aika tarkastella omia edunvalvonnan rakenteita. Viiden ammattiosaston hallitusten kesken olemme käyneet alustavia keskusteluja ammattiosastojen ...

Tahdon Asia 2 – tavoitteen mukainen lopputulos

Aika tuntuu menevän jäniksen selässä. Olemme jälleen käyneet läpi sopimusneuvottelut työtaistelutoimineen. Ammattiosastomme jäsenet olivat ryhdikkäästi mukana, kun painostustoimia kohti terveydenhuoltoalan omaa sopimusta toteutettiin. Osoitimme jälleen kerran, että kaikkien jäsenten tuki on tärkein valtti kimuranteissa neuvottelukuvioissa. Ylityö- ja vuoronvaihtokiellon toteuttaminen osoitti myös sen., kuinka tärkeää meille on tehyläisyys, tehyläisten luottamusmiesten olemassa olo, tuki ja asioiden ajaminen. Nyt vietetään kauneinta kesää. Yksiköitä on suljettuna, osa jäsenistä kirmaa kesälaitumilla, osa hikoilee töissä. Pätevien sijaisten puute, työyksiköiden voimakkaat supistukset, iv-luvallisten hoitajien vähyys aiheuttavat omat, jo tutuksi tulleet paineet työpaikalla. Mikäli työyksikössäsi on ongelmia resurssien vähyyden takia, ota yhteyttä Tehyn luottamusmieheen tai ammattiosaston hallituksen jäseniin. Sijaistaminen on hoidettu siten, että aina on joku töissä. Kaunista keskike...

Suoran takana aina uusi mutka!

Joku on joskus tuumannut, että josko nyt voisimme vain tehdä työtämme rauhassa,  ilman aina uutta ja uutta muutosta tai haastetta. Tällä alalla ei suoda sellaista mahdollisuutta, ei ammattiosaston jäsenille omissa töissään, eikä ammattiosaston aktiiveille edunvalvonnan saralla. Selvitetty haaste poikii aina sata uutta. Sairaanhoitopiirimme strategia on vahvistettu ja sen myötä myös hallintosääntöä, tuota paperille kirjoitettua johtamiskulttuuria, uudistetaan. Vaarana on, että hoitotyön johtaminen jää vanhoihin perinteisiin sidottuna kaiken jalkoihin. Nyt kuitenkin elämme nykyaikaa ja tulevaisuuden kynnystä, jolloin hoitotyön merkitys kasvaa koko ajan. Tämän myötä myös hoitotyön johtamisen merkitys on entistä suurempi. Tässä asiassa ammattiosastomme on pyrkinyt vaikuttamaan jo valmisteluvaiheessa. Saimme liiton puheenjohtajan Jaana Laitinen-Pesolan ja kehittämisyksikön johtajan Tarja Honkalammen vierailemaan talossamme asian tiimoilta. Jaana ja Tarja tapasivat talon johtoa ja amm...

”Ei sitä kaikkeen hupatukseen aleta!”

Seisoin tänään lähes 2 tuntia jonottamassa paljon puhuttua sikainfluenssarokotetta. Kirurgian klinikan ruokasalikäytävällä oli jono melkein ulko-ovelle saakka. Mietin, mistä kumpuaa mediassakin ruokittu tieto, että hoitohenkilökunta ei halua suojata itseään. Ohi käveli siinä odottaessani mennen tullen henkilökuntaa, olihan ruoka-aika. Kommentit olivat mielenkiintoisia.           Aiotko myrkyttää itsesi?         Ei sitä kaikkeen hupatukseen aleta!           Onneksi saadaan ilmaiseksi suojaus!          Riittääköhän sitä kaikille. Tässä muutamia esimerkkejä laidasta laitaan. Ajoittain oli olo, kuin olisin menossa kaasukammioon, ajoittain taas rinta rottingilla kansalaisvelvollisuutta täyttämään. Rokotuksen ottaminen on täysin vapaaehtoista. Jokainen miettii omalla kohdallaan ottaako tai miksi ei ota. Siihen...

Säästetään, säästetään, mutta ei hoitohenkilökunnan selkänahasta

Kunnat ovat syöksykierteessä ja sen vuoksi mekään emme voi täällä sairaanhoitopiirissä panna päätämme pensaaseen ja ajatella, että tuo ei koske minua! Järkeä kuitenkin saa ja pitää käyttää. Jos henkilöstömenoista pitää karsia, niin silloin karsitaan myös palvelujen tarjoamisen määrässä. Tämä meidän tulee muistaa. Emme saa jatkaa entistä enemmän joustamista, kunnes kuminauha todella paukahtaa poikki. Työnantajan tulee huolehtia siitä, että tehtävän työn määrä ja potilasturvallisuus säilyvät siinäkin tilanteessa, kun sijaisten ottamista rajoitetaan. Ammattiosaston aktiivit ja luottamusmiehet ovat tänä syksynä kovan paikan edessä, kun heidän tehtävänsä on valvoa työolosuhteita ja työntekijöiden olosuhteita muuttuvassa kulttuurissa. Käyttösuunnitelmassa pitää pysyä, vaikka se tarkoittaisi sitten vähempää työn tekemistä, epämukavan työajan antamista aikana, palkattomien virkavapaiden suosimista, määräaikaisten työntekijöiden määräyskirjojen loppumista. Muistetaan, että urakkatyö ei tuo...

Kesä tulee kohisten

Muutamana aamuna ikävä vesisade on kyllä päässyt vähän pilaamaan tunnelmaa. Tehyn liittokokous- ja valtuustovaalit on pidetty, äänet laskettu ja uudet edustajat valittu. Koko maan äänestysprosentti vaaleissa nousi ollen nyt 34.4%. Vuonna 2005 luku oli 31.6%, joten nousua 2.8%. Ensimmäisen kerran oli mahdollisuus äänestää myös netissä. Tätä mahdollisuutta käytti 11 % tehyläisistä.  Vuoden 2007 työtaistelu-uhan aikainen esimerkki siitä, että yhdessä olemme enemmän, on tuottanut tulosta. Toki parannettavaa vielä jää, mutta jos vertaamme lukua monien muiden liittojen aktiivisuuteen, voimme olla ylpeitä. Pohjois-Pohjanmaalla äänioikeuttaan käytti 36.4% jäsenistä ja meidän oman ammattiosastomme äänestysprosentti oli 40.1. Hyvä tulos kokonaisuuteen verrattuna. Meidän ammattiostostamme oli runsaasti aktiivisia ehdokkaita päättäjiksi, joten se innosti jäseniä käyttämään äänioikeuttaan. Saimme liittokokoukseen 10 edustajaa, kun Pohjois-Pohjanmaan vaalipiiristä valittiin 24. Yhteensä lii...

Elämme tällä hetkellä mielenkiintoista aikaa

Työtä on enemmän kuin tekijöitä. Yhtälö on mahdoton. Toisaalta kuulemme päivittäin sanan budjettikuri ja säästäminen, toisaalta töitä pitää tehdä entistä enemmän, jotta kaikki tarvitsevat saavat hoitoa. Pätevien sijaisten puute pakottaa meitä venymään. Jokaisen on kuitenkin muistettava, että oma jaksaminen on huomioitava, elämää on oltava muuallakin kuin sairaalan seinien sisällä. Liika venyminen kostautuu väsymisenä ja työhyvinvointi kärsii. Ammattiosastomme aktiivit ovat työpaikoillaan valppaina ja vastuussa siitä, että työtaakka ei nouse kohtuuttomuuksiin. Siihen on puututtava. Budjetissa pysyminen ei tarkoita hoitohenkilökunnan selkänahasta ottoa. Nyt tarvitaan työyksiköissä ideoita työn kehittämisestä ja toimintatapojen muutoksista. niitä kannattaa tuoda rohkeasti esille. Ammattiosasto on neuvotellut kutsurahasta, jolla edes hieman korvataan menetettyä vapaa-aikaa ja ennakoimattomuutta elämässä. Olemme myös ottaneet kantaa resurssien päivittämiseen. Siitä toivottavasti tullaan ...