Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2014.

Se on sitten kesä!

Osa teistä onkin jo varmasti ansaituilla lomilla ja itsekkin heinäkuussa huokaisen kaksi viikkoa ja loput syksyllä. Olen ollut nyt vuosi ja kaksi kuukautta medisiinisen tulosalueen alueluottamusmiehenä ja hommaa on ihan mukavasti. Alueluottamusmiehiä meillä on yhteensä kymmenen ja heillä varat, sekä yksi päätoiminen pääluottamusmies ja hänellä vara. Tehyläisiä jäseniä koko sairaanhoitopiirissä on noin 3400. Minun alueeseen kuuluu noin 530 tehyläistä jäsentä ja se on yksittäiselle alueluottamusmiehelle yksi suurimpia alueita jäsenmäärältään. Työyksikötkin ovat laajentuneet eri puolille taloa. Toivon, että otatte rohkeasti yhteyttä oman alueen alueluottamusmieheen epäselvissä tilanteissa. Aina jos ette ole ihan varma, onko esimerkiksi KVTES:iä tulkittu oikein ja muissa epäselvissä tilanteissa, jotka koskevat vaikka palkkaa, työaikaa, vuosilomaan, sairauslomaa, perhevapaata, työsopimusta tai määräaikaista työsuhdetta jne. Alueluottamusmies on käytettävissä myös tukihenkilöksi mukaan pal…