Itse en kyseiseen tapahtumaan osallistunut, mutta jostain kumman syystä se on tuottanut myös minulle paljon työtä. Työt alkoivat vaalien aikaan. Työtä tuotti ammattiosaston ehdokkaiden kampanjointiin osallistuminen. Ammattiosastomme julkaisi ehdokkaistamme videoita YouTubessa , mainosti heitä sosiaalisessa mediassa, tuotti mainoksen julisteena jaettavaksi ja laittoi mainoksen Tehy-lehteen . Äänestysprosentti kuitenkin valtakunnallisesti ja paikallisestikin jäi alhaiseksi, mutta liekö osaltaan aktiivinen kampanjointi auttanut siinä, että ammattiosastomme äänestysprosentti oli kymmenisen yksikköä yli valtakunnallisen. Saimme vaaleissa hyvän edustuksen niin liittokokoukseen kuin valtuustoonkin . Kampanjoinnissa oli ehkä hienointa se, että sitä tehtiin ammattiosastona, eikä vaaliliittoasioissa kyräilty, vaan oltiin avoimia. Liittokokous oli tällä viikolla maanantaista torstaihin. Ennen liittokokoukseen lähtöä edustajiamme ohjeistettiin, tai kannustettiin, miten sen asia...
Tehyn Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ammattiosaston blogi. Julkaisuja terveydenhuollon maailmasta ja ammattijärjestön toiminnasta. Kirjoitukset ovat aina oman kirjoittajansa näköisiä ja eivät välttämättä sellaisenaan edusta ammattiosaston virallista kantaa.