Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2019.

Mitä oikeasti kuuluu?

Entinen, jo eläkkeellä oleva, kollegani kysyi eilen:” Mitä oikeesti kuuluu?” Hämmästyin ensimmäistä vastaustani – ”No ei mittään”. Jatkaessamme keskustelua antaumuksella huomasimme, että kuuluuhan sitä oikeasti vaikka mitä. Lehdistä saamme lukea Postin työehtosoppailusta, ilmastomuutokseen liittyvistä huolista, talouskasvun hiipumisesta, tulevan työmarkkinakierroksen haasteista, ikärakenteen muutoksesta – syntyvyys on laskenut roimasti ja se näkyy myös työpaikallamme. Elämme jatkuvassa muutoksen pyörässä ja sen keskellä on välillä vaikea löytää työnmielekkyyttä.  Olin hiljattain koulutuksessa, jossa kouluttaja neuvoi päivittämään omaa psykologista sopimustani suhteessa työhön. Hyödyntämään omaa arvomaailmaa työn tavoitteiden asettamisessa: miksi olen töissä, mitä saan työstäni, paljonko annan työlleni, miten työ kehittää minua ja mitä odotan työnantajaltani. Oli monipuolinen itsetutkiskelun paikka. Testaappa sinäkin! I love Tehy – tapahtuma oli Himoksella hiljattain. Kourallinen ammatt…