Siirry pääsisältöön

Nykyisyydestä kohti tulevaisuutta

Työsopimuksella myymme työnantajalle aikaamme ja osaamistamme vastiketta vastaan. Venymisestä ja joustamisesta ei siinä kaupassa ole sovittu. Kevään ja alkukesän aikana käytiin työehtosopimusneuvotteluita ja niitä joiltain osin vauhditettiin ylityö - ja vuoronvaihtokielloin. Mm. valmiuslain säädösten voimassa olon vuoksi tätä käytettiin marginaalisesti ja hetkellisesti. Joustaminen keskeytettiin pieneksi ajaksi mutta ongelmat alkoivat kasautua ilman isompia viiveitä. Tästä on helppo muodostaa se johtopäätös, että palveluntuotanto terveydenhuollossa pysyy pystyssä pitkälti pienipalkkaisten työntekijöiden joustamisen ja työajoista tinkimisen avulla. 

Tehy PPSHP on vuosien aikana ollut edistämässä paikallista sopimista liittyen joustamiseen. Meillä on käytössä lisätyö ja tuottavan toiminnan malli, sisäisen keikkailunmalli, hälytysraha malli ja varallaolo malli, jotka kaikki poikkeavat kokonaan tai merkittävästi siitä, mihin työehtosopimus antaa mahdollisuuden.  Työntekijällä on mahdollisuus lisäansioihin ja työnantajalla mahdollisuus turvata toimintaansa valmiiksi osaavilla ammattilaisilla. Mallit sopivat hyvin ajoittaisen, hetkellisen tai esim. ennakoimattomien tilanteiden hallitsemiseen, mutta pitkällä aikavälillä huonommin jatkuvan resurssi pulan hoitamiseen. Ihminen voi joustaa vain rajallisesti ei jaksamisen kustannuksella pitkäaikaisesti. Euroilla on merkitystä ja tulee olemaan jatkossakin, mutta ei enää kun raja jaksamisen suhteen on ylittymässä tai ylitetty.

Käsillä olevat poikkeukselliset ajat haastavat terveydenhuoltojärjestelmän ja sen työntekijät ennen kokemattomalla tavalla. Tulee eteen tilanteita, johon ei ole olemassa valmiiksi sovittuja toimintamalleja ja toisaalta se tuo karulla tavalla esiin järjestelmässämme pitkään olleet ongelmat. Entisestään isoon työkuormaan ei enää monille joustaminen mahdu. Ei vaikka ylimääräiselle rahalle olisi käyttöä ja velvollisuuden tunto kuiskailisi taustalla. Toteutetut kyselyt ja ammattilaisilta myös paikallisesti tullut viesti hätkähdyttää kuten sen pitääkin. Pitovoima alallamme ei ole kunnossa. Suuri osa ajattelee, ettei jaksa alalla eläkeikään saakka ja erittäin moni suunnittelee alan vaihtoa. Se miten suuria nuo luvut ovat on kiinni näkökulmasta ja varmaankin osittain hetkestä milloin asia on esillä. Ajatteleepa asiaa mistä lähtökohdasta tahansa niin ne ovat joka tapauksessa liian suuret kohtaamaan tulevaisuuden palvelutarpeet terveydenhuollossa.

Organisaatiorakenteemme tulee tulevaisuudessa muuttumaan ja hoitotyönpalvelut siinä uudessa organisaatiomallissa. Tässä on mahdollisuus muuttaa vanhaa mikä ei enää toimi ja luoda uutta, jonka avulla työntekijät pysyvät alalla ja syntyy vetovoimaa hakeutua alalle. Tuottavuuden parantaminen on ja tulee olemaan iso tavoite tulevaisuudessa. Tuottavuus kuitenkin kulkee käsi kädessä työhyvinvoinnin kanssa. Työhyvinvointia luo työn hallinnan tunne, osaamisen johtaminen ja sen kehittäminen, työ- ja vapaa-ajan mielekäs yhteen sovittaminen ja tehtävän vaativuuden huomioiva palkkaus. Edellinen lause oli vain pintaraapaisu ja asiaan pitääkin lähestyä huolellisesti. Ensin on määriteltävä pitovoima ja vetovoima käsitteet (kun asiaa googlettaa niin siellä puhutaan esim. pitovoiman kohdalla downforcesta formuleiden kohdalla ja huonosti sopii meille) ja niiden avulla luoda aikaisempaa parempia ratkaisuja tukemaan työnteon mielekkyyttä ja työhyvinvointia tuottavuuden tukena. Värikkäät kaaviot ja pallukat organisaatiomalleissa auttavat jäsentämään kehitystyötä ja ovat siltä osin välttämättömiä, mutta lopulta työntekijälle ja palvelujen käyttäjälle ne eivät näy päivittäin merkittävimpinä asioina.

 


29.10.2020

Jukka Kanto, pääluottamusmies Tehy PPSHP

jukka.kanto at ppshp.fi

 

 

 

Kommentit

  1. Juttu oli hyvin rakennettu, milloin jatkuu? Siis messevää pohdiskelua olevasta, mutta mitäs pallukoiden jälkeen? Tästä varmaan seuraavassa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

We Want You

Olen aloittanut ammattiosastomme nuoriso- ja opiskelijavastaavana ja olen miettinyt, miten voisimme parantaa hyvinvointiamme rajallisin resurssein. Mielestäni hyvään elämään kuuluu työn lisäksi kulttuuria ja sivistystä - tarvitsemme sosiaalista kanssakäymistä ja uusia kokemuksia.   Kysynkin, onko sinulla tulossa taidenäyttely? Harrastatko valokuvausta, kuorolaulua? Vai onko bändisi keikalla Oulun seudulla? Järjestätkö dj-keikan, nukketeatteriesityksen, runonlausuntaillan? Olet iältäsi vanha, nuori tai keski-ikäinen, opiskelija tai pidempään töissä viihtynyt? Me haluamme tietää tapahtumastasi. Voimmeko miettiä yhteistyötä ja vaikka markkinoida tapahtumaasi? Ehkä voisimme tukea jäsentemme osallistumista kulttuuritapahtumaasi. Kerro meille - olkaamme vahvempia yhdessä!   Terveisin, Tommi Kallioniemi ( tommikall(at)outlook.com)

Pohteen ensimmäiset paikalliset sopimukset on allekirjoitettu!

  Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde käynnistyy tuota pikaa. Paljon on tehtynä valmisteluja erilaisissa kokoonpanoissa. Tehy ammattijärjestönä on myös paikallisesti osallistunut omalta osaltaan valmisteluihin. Historiallinen hetki oli eilen iltapäivällä, kun sain allekirjoittaa ensimmäiset paikalliset virka-ja työehtosopimukset hyvinvointialueelle Pohjois-Pohjanmaan julkisen sektorin ammattiosastojen valtuuttamana. Tehyn rekisteröityjen yhdistysten eli ammattiosastojen rakennetyöryhmä (RAKE) neuvottelee ja sopii isoissa muutostilanteissa, kuten työnantajan vaihdokset, työnantajan kanssa paikalliset virka- ja työehtosopimukset. Pohjois-Pohjanmaan ammattiosastojen kokous on 14.3.2022 antanut neuvotteluoikeudet Pohjois-Pohjanmaa RAKE-ryhmälle, koskien Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle siirtyvien, sote-sopimuksen piirissä olevien ammattiosastonsa jäsenten osalta. Rake-ryhmä on valinnut tehtävään keskuudestaan neuvottelijat, kolme pääluottamusmiestä ja yhden ammattiosaston

Tämä vuosi pakettiin: Huh, huh!

Pultti on voimavara. Kerron ensimmäisenä asian, jonka me kaikki jo tiedämme. Tämä vuosi on ollut varsin erikoinen. Yritän välttää eniten työssäni kuultuja termejä kamala, uuvuttava, kuormittava, sekava, raskas, epäoikeudenmukainen… Erikoisen siitä ovat tehneet varsin monet yhtä aikaa kuormittaneet asiat: korona, työtaistelu, Ukrainan sota, energiakriisi, hintojen nousu, kiihtyvä työvoimapula sekä organisaatiouudistuksemme sairaanhoitopiirissä. Loppuvuodesta turvattomuus alkoi jopa lisääntyä. Tietotulva uudistuksista liittyen hyvinvointialueelle siirtymisestä, palkanmaksun onnistumisesta sekä oman työpaikan tilanteesta huolestuttavat meitä kaikkia, toki eri asteisena. Olen havainnut, että osalla meistä on valtava kiire ottaa tilanne heti hallintaan ensimmäisen uuden sähköpostin tai intran tiedotteen kilahtaessa näkyviin. Se ei oikeasti ole kenellekään mahdollista. Varsinkin kun meillä itse kullakin on suoritettavana ensisijaisesti se ikioma perustehtävämme. Mutta kun suurin osa mei