Me hoidamme joka päivä.

Metrin väli kassajonossa, minä pidän sen mutta reilu 60-vuotias rouva pakenee kuitenkin kauemmas. Laittaa käsineen suunsa eteen. Pelkää. Tartuntaa. Koronaa. Kuolemaa.

Ohjeistan nuoret aikuiseni pysymään kotona, kunnioittamaan elämää ja välttämään koronaa. Pidän pienimmät kotona. Turvassa. Vaikka kotikoulu raastaa hermoja. Ehkä kaikilla? Kaverisuhteet tauolla, yhtä äkkiä virtuaalimaailma ei olekaan vihollinen vaan hengenpelastaja.

Ennen aamuvuoroani luen kuinka kuntatyönantajat paheksuvat ahneuttani, etujani valvoja järjestö on tuonut esille ajatuksen, jossa koronaa vastaan käyvien hoitajien tulisi saada terveytensä kauppaamisesta 220 euroa palkanlisää poikkeuslain voimassaoloajan. Röyhkeää, kamalaa. Kyllä pitäisi mennä rinta rottingilla, vaarantaa niin oma kuin läheistensäkin terveys. Varautua töihin tauotta, polttaa lomansa ja unohtaa työajat. Ei mahdollisuutta etätöihin, ei valmiuksia suojautua.

Oireileva potilas eristetään. Testataan. Ennen sitä hän on voinut pyöriä terveydenhuollon rattaissa, olla lähellä montaa hoitajaa, useampaa lääkäriä. Ei meillä ole jatkuvaa suojavarustusta, ne on varattu todennetuille tapauksille.

Osastollamme käyvillä tekniikan henkilöillä on filtterillä varustetut suojamaskit, minulla ei. Lähestyn sinua, naapuriani ja jokaista potilasta ilman suojavarusteita luottaen, ettei vastapuolella ole koronaa. Emme me pysty hoitamaan ketään metrin päästä, on päästävä lähelle. Iholle.

Mutta me hoidamme. Joka päivä. Samalla kun kuntatyönantaja moittii, paheksuu ja vie eteenpäin viestiä, joka ei vastaa totuutta.

Jokainen henki, joka tulee olemaan koronan vuoksi katkolla ja joka saadaan pelastettua, on Suomen terveydenhuollon henkilöstön ponnistelun ansiota. Ensihoidon, lääkärien, sairaanhoitajien lähihoitajien, sairaalahuoltajien, röntgenhoitajien, potilaskuljettajien. Me valmistaudumme pahimpaan; otamme vastaan pikaista lisäkoulutusta, valmistaudumme lomiemme ja vapaidemme perumiseen, tsemppaamme toisiamme ja opetellemme kriisiohjeita, sisäistämme nopeita muutoksia ja uusia tapoja toimia. Toivomme, ettei kriisiä tule mutta olemme siihen valmistautuneet.

Ja samalla Jalonen, Iltalehti ja muutama muu sylkee päällemme.

Ne, jotka tämän myrskyn jälkeen alalle jäävät, ovat ansainneet enemmän kuin juhlapuheet ja laihan kiitoksen.

-Satu Pietilä
hoitaja kirurgialta