Siirry pääsisältöön

Ihan hyvä muttei täydellinen



Meillä on otettu tänä vuonna käyttöön vaativien hoitoalan ammattitehtävien (rh, ft, sh, klö jne.) tehtävien vaativuuden arviontijärjestelmä, joka oli pitkällisen projektin ja haastavien neuvottelujen tulos. Viimeisimmän Tehy-lehden artikkelin jälkeen saimme melkoisen palauteryöpyn niin artikkelista kuin itse järjestelmästäkin. Pyydän vielä kerran anteeksi kaikilta artikkelin sanamuotoja. Jälkiviisaana taulukkoon ei olisi pitäny yksilöidä mitään yksikköjä tai tehtäviä, vaan olla paljon yleisemmällä tasolla sanamuodoissa. Esimerkiksi tason 5 esimerkkinä on käytetty teho-osaston hoitajia, vaikka siellä on palkkatasot 1-7 käytössä, tehtävistä riippuen. Vastaavasti kun muilla tasoilla oli käytetty vuodeosastoa esimerkkinä, tämä asettaa muun tyyppiset osastot eriarvoiseen asemaan. Ihmisille nousi pelko, että muut saavat väärän kuvan järjestelmästä. Asia tullaan korjaamaan seuraavassa lehdessä, mutta vahinko on tietenkin jo tapahtunut.
Vuoden 2019 alusta käyttöön otettua järjestelmää kehutaan ja moititaan. Olemme olleet sitä aktiivisesti tekemässä projektiryhmässä ja ohjausryhmässä, olemme neuvotelleet sen käyttöönotosta ja olemme mukana järjestelmän palkkatyöryhmässä – aivan kuten aiemmin tehdyn HOI040-TVA-järjestelmänkin kanssa. Siksi emme pysty sitä järjestönä hirveästi moittimaan, koska me sen olemme osaltamme tehneet. Järjestelmän periaatteet ovat hyvät: se arvoi tehtävää eikä sen tekijää, ja kriteerit ovat yhteismitalliset kaikille. Se antaa entistä mallia paremmat mahdollisuudet palkkakehitykselle tehtävien muututtua. Lisäksi neuvotteluissa sovitut kärkipalkat takaavat tietyn palkkakehityksen, tapahtui valtakunnan sopimusrintamalla mitä tahansa. Emme kuitenkaan mekään väitä missään nimessä, että järjestelmä olisi täydellinen!
Ilman moitteita (haukkuja, kritiikkiä, kehittämisehdotuksia, palautetta) ei järjestelmä kehity. Kuten mikään tällainen järjestelmä, tämä ei tule ikinä valmiiksi, vaan sitä pyritään kehittämään jatkuvasti. Ei ole tilannetta, jossa me ja työnantajapuoli voisimme nostaa jalat pöydälle ja todeta, että nyt tämä on täydellinen, että eipä kosketa enää mihinkään. Teemme jatkuvasti töitä parantaaksemme koko jäsenkunnan palkkakehitystä, ja palautteenne on tärkeää. Erityisvastuista, syväosaamisesta ja laajemmista tehtävistä tulee maksaa enemmän!
HOI030TVA on sitä ennen tehtyä HOI040TVA:ta laajempaa joukkoa koskeva, eli siinä on enemmän tehtäväkuvia, enempi palkkatasoja ja enemmän hallinnoitavaa.  Tehyn nimeäminä edustajina HOI030-palkkatyöryhmässä on minä, johtaja Outi ja luottarit Jouni ja Jukka. Ryhmä kokoontuu parin viikon välein melko säännöllisesti, käsitellen aina edelliskokouksen jälkeen tulleet pyynnöt, jotka voivat siis koskea joko työntekijän X tehtäväkuvan (ja sitä myöten myös usein palkan) muuttumista, uuden tehtäväkuvan arviointia tai joskus jopa koko osaston tehtäväkuvien päivittämistä.
Joskus ratkaisut koskevat yksittäistä työntekijää tai parin työntekijän ryhmittymää, joskus tehdään linjauksia jotka määrittelevät koko yksikön palkkalinjaukset. Esimerkki ensimmäisestä voi olla vaikkapa jokin uusi tehtävänkuva; jollain poliklinikalla esimerkiksi aloitetaan täysin uudenlainen vastaanottotoiminta. Jälkimmäisestä esimerkki voi olla vaikkapa se, että mihin tehtävänkuvaan määritellään jonkin osaston vastaavien hoitajien tehtävä.
Palkkatyöryhmä pyrkii yksimielisiin päätöksiin, mutta perälauta on se kuin monessa muussakin palkkaukseen liittyvässä asia: Työnantajalla on lopullinen valta. Jos me emme ole tyytyväisiä työnantajan ratkaisuun, se on sitten erillinen prosessi – niitäkin käydään jatkuvasti tässä rinnalla.
Joidenkin yksikköjen kohdalla järjestelmää on jumpattu todella paljon. Varsinkin isot yksiköt ovat haastavia, koska erilaisia tehtäviä on paljon ja erityistehtävien merkitys tulisi näkyä myös palkassa. Toisaalta pienemmissäkin yksiköissä on haasteita: tehtäväkuvien pitäisi kestää myös tarkastelu vastaavan tasoisiin tehtäviin. Jumppaus tuottaa hiljalleen tulosta, mutta aina ei saavuteta kaikkien kannalta mieluista tulosta. Tylsää tietysti on, että yksilön kannalta on tärkeintä juuri se oma palkka, mutta työryhmässä pyöritetään Tetristä koko sairaanhoitopiirin HOI030-porukan osalta.
Palataanpa vielä siihen järjestelmän hyvyyteen tai huonouteen. Muistelkaapa entistä järjestelmää: Siinä oli kolme tasoa, joille sijoittumisesta päätti yksipuolisesti yksi työnantajan edustaja. Valtaosa hoitajista oli tasoilla 2 ja 3, ja erityistehtävistä tai laajemmasta tehtävänkuvista palkitseminen oli hyvin kirjavaa. Vanhaan verrattuna uusittu järjestelmä on siis merkittävä askel kohti parempaa. Vanhassa järjestelmässä tietyistä tehtävistä maksettiin henkilökohtaista lisää. Niiden sulautuminen osaksi tehtäväkohtaista palkkaa (jonne ne kuuluvat) toki teki yksilötasolla ihmeellisiä muutoksia, mutta kenenkään palkka ei kuitenkaan laskenut. Sen sijaan nyt hk-lisien pottiin, jota pitää olla aina maksussa 1,3% palkoista, vapautui rutkasti rahaa jaettavaksi. Eli kokonaispalkkapotti jäsenillämme kasvoi sitäkin myötä.
Vastaavaa järjestelmää kuin tämä uusi ei ole käytössä missään muualla Suomessa. Siksikin tämä on haastava juttu: Olemme tässä ikäänkuin pioneereina, niinkuin monessa muussakin isossa muutoksessa. Jaksotyöjärjestelmä pilotoitiin aikoinaan meillä ja paikallisia sopimuksiamme on kopioitu ahkerasti muualle. Nekään eivät ole koskaan menneet eteenpäin ilman synnytystuskia.
Laittakaa tulemaan viestiä luottamusmiehillenne tai ammattiosaston johdolle – kiviä ja kukkia, ihan kumpi on fiilis milloinkin. Pidetään kuitenkin ne meidän rivit vahvoina, varsinkin tällaisina yhteistoimintabuumin aikoina ja kevään haastavaa neuvottelukierrosta odotellessa. Toinen päätavoite kierroksella on se sote-alan työehtosopimus. Sitä kautta myös palkkaukseen on jatkossa paikka saada elementtejä, jotka nykyisessä KVTES-pöydässä ovat mahdottoman tuntuisia.
Osa on joulun ja uuden vuoden pyhinä töissä, koska sairaalamme eivät ikinä sulkeudu täysin. Kaikille kuitenkin erittäin rauhallista vuodenvaihdetta ja menestyksestä vuotta 2020!
-Tatu Tiala
Tehy PPSHP 2. vpj ja viestintäjohtaja, HOI030-palkkatyöryhmän jäsen
14.12.201
9

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

We Want You

Olen aloittanut ammattiosastomme nuoriso- ja opiskelijavastaavana ja olen miettinyt, miten voisimme parantaa hyvinvointiamme rajallisin resurssein. Mielestäni hyvään elämään kuuluu työn lisäksi kulttuuria ja sivistystä - tarvitsemme sosiaalista kanssakäymistä ja uusia kokemuksia.   Kysynkin, onko sinulla tulossa taidenäyttely? Harrastatko valokuvausta, kuorolaulua? Vai onko bändisi keikalla Oulun seudulla? Järjestätkö dj-keikan, nukketeatteriesityksen, runonlausuntaillan? Olet iältäsi vanha, nuori tai keski-ikäinen, opiskelija tai pidempään töissä viihtynyt? Me haluamme tietää tapahtumastasi. Voimmeko miettiä yhteistyötä ja vaikka markkinoida tapahtumaasi? Ehkä voisimme tukea jäsentemme osallistumista kulttuuritapahtumaasi. Kerro meille - olkaamme vahvempia yhdessä!   Terveisin, Tommi Kallioniemi ( tommikall(at)outlook.com)

Pohteen ensimmäiset paikalliset sopimukset on allekirjoitettu!

  Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde käynnistyy tuota pikaa. Paljon on tehtynä valmisteluja erilaisissa kokoonpanoissa. Tehy ammattijärjestönä on myös paikallisesti osallistunut omalta osaltaan valmisteluihin. Historiallinen hetki oli eilen iltapäivällä, kun sain allekirjoittaa ensimmäiset paikalliset virka-ja työehtosopimukset hyvinvointialueelle Pohjois-Pohjanmaan julkisen sektorin ammattiosastojen valtuuttamana. Tehyn rekisteröityjen yhdistysten eli ammattiosastojen rakennetyöryhmä (RAKE) neuvottelee ja sopii isoissa muutostilanteissa, kuten työnantajan vaihdokset, työnantajan kanssa paikalliset virka- ja työehtosopimukset. Pohjois-Pohjanmaan ammattiosastojen kokous on 14.3.2022 antanut neuvotteluoikeudet Pohjois-Pohjanmaa RAKE-ryhmälle, koskien Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle siirtyvien, sote-sopimuksen piirissä olevien ammattiosastonsa jäsenten osalta. Rake-ryhmä on valinnut tehtävään keskuudestaan neuvottelijat, kolme pääluottamusmiestä ja yhden ammattiosaston

Tämä vuosi pakettiin: Huh, huh!

Pultti on voimavara. Kerron ensimmäisenä asian, jonka me kaikki jo tiedämme. Tämä vuosi on ollut varsin erikoinen. Yritän välttää eniten työssäni kuultuja termejä kamala, uuvuttava, kuormittava, sekava, raskas, epäoikeudenmukainen… Erikoisen siitä ovat tehneet varsin monet yhtä aikaa kuormittaneet asiat: korona, työtaistelu, Ukrainan sota, energiakriisi, hintojen nousu, kiihtyvä työvoimapula sekä organisaatiouudistuksemme sairaanhoitopiirissä. Loppuvuodesta turvattomuus alkoi jopa lisääntyä. Tietotulva uudistuksista liittyen hyvinvointialueelle siirtymisestä, palkanmaksun onnistumisesta sekä oman työpaikan tilanteesta huolestuttavat meitä kaikkia, toki eri asteisena. Olen havainnut, että osalla meistä on valtava kiire ottaa tilanne heti hallintaan ensimmäisen uuden sähköpostin tai intran tiedotteen kilahtaessa näkyviin. Se ei oikeasti ole kenellekään mahdollista. Varsinkin kun meillä itse kullakin on suoritettavana ensisijaisesti se ikioma perustehtävämme. Mutta kun suurin osa mei