Siirry pääsisältöön
Kaikki tehyläisten neuvottelemat työehtosopimukset päättyivät 31.1.2018, omalle Tehy PPSHP jäsenistöllemme tärkeimpänä tietysti Kunnallinen virka- ja työehtosopimus KVTES. Tehyn valtuusto kokoontui tämän tiimoilta ylimääräiseen valtuuston kokoukseen heti seuraavana päivänä Suomen Vantaalle. Tiedossa oli, että neuvottelut oli edellisyönä keskeytetty ja päätetty jatkaa tämän viikon lauantaina.
Koko reissua väritti Suomen sää. Muutama lumihiutale oli saanut koko pääkaupunkiseudun aivan sekaisin, ja Vantaan lentokentällä oli vain yksi kiitorata käytössä. Lennot myöhästelivät tuntikaupalla ja Valtion Rautatietkin oli ihmeissään, kun raiteilla ja vaihteissa oli paakkuuntunutta lunta. Ympäri Suomea tulleilla valtuutetuilla oli siis pitkä päivä, kun matka viivästyi ja katkeili Äiti Luonnon toimesta. 
Perille kuitenkin päästiin ja yöllä takaisin kotiinkin. Kuulimme neuvottelujen tilanteen niin yksityissektorilta kuin kuntapuoleltakin. Oma sopimus? Palkankorotukset? Lomarahakompensaatio? Joko lakkoillaan? Kuten sanottu, neuvottelut jatkuvat kunnan osalta lauantaina ja yksityispuolellakaan ei oltu vielä maalissa, monen yksityissektorin sopimuksen odottaessa kuntapuolen linjauksia. Kuulimme numeroita ja tekstiasioita siitä, missä tässä vaiheessa mennään. 
Niitä en voi tähän blogiin kirjoittaa. Asiat ovat kesken. 
Runsaasti puheenvuoroja käyttänyt valtuusto evästi kuntapuolen pääneuvottelijoitamme, puheenjohtaja Millariikkaa ja edunvalvontajohtaja Else-Maita jatkoneuvotteluihin. Valtuusto antoi myös puheenjohtajalle ja hallitukselle mahdollisuuden käynnistää työtaistelutoimet, mikäli neuvottelutilanne sellaisia vaatii. Näin saadaan ketterästi ja nopeasti painetta lisättyä, mikäli tilanne ei etene. 
Kuulimme, että yhteistyö sisarliittomme SuPerin kanssa on ollut hedelmällistä. SuPer tiedotti myös vastaavanlaisesta tukitoimintavalmiuden nostosta. Näillä toimilla on varmastikin merkitystä kuntasektorin pääneuvottelupöydässä, kun vastapuoli tietää että nappia painamalla paine kasvaa entisestään.
Asian voi siis summata, että asiat etenevät, mutta vielä ei olla maalissa. Ollaan siis edelleen valmiina käyttämään tehyläistä voimaa, jos tarve sitä vaatii. Annetaan tuki neuvottelijoille, taustatyötä tekeville, Tehyn päättäjille ja paikallisille toimijoille. Koneisto on rasvattu ja sitä käytetään tarvittaessa.
Ja toivotaan parempia lentokelejä torstaiksi 8.2., jolloin Tehyn valtuusto jatkaa kokoustaan. Lauantain jälkeen olemme jälleen viisaampia - muistakaa seurata Tehyn tiedotusta.
(Ps. Niin ja terveisiä kotiin, että ei näitä reissuja joka viikko ole seuraavan neljän vuoden ajan! Pus!)
-Tatu Tiala, Tehy ry valtuutettu, Tehy PPSHP 2. varapuheenjohtaja

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

We Want You

Olen aloittanut ammattiosastomme nuoriso- ja opiskelijavastaavana ja olen miettinyt, miten voisimme parantaa hyvinvointiamme rajallisin resurssein. Mielestäni hyvään elämään kuuluu työn lisäksi kulttuuria ja sivistystä - tarvitsemme sosiaalista kanssakäymistä ja uusia kokemuksia.   Kysynkin, onko sinulla tulossa taidenäyttely? Harrastatko valokuvausta, kuorolaulua? Vai onko bändisi keikalla Oulun seudulla? Järjestätkö dj-keikan, nukketeatteriesityksen, runonlausuntaillan? Olet iältäsi vanha, nuori tai keski-ikäinen, opiskelija tai pidempään töissä viihtynyt? Me haluamme tietää tapahtumastasi. Voimmeko miettiä yhteistyötä ja vaikka markkinoida tapahtumaasi? Ehkä voisimme tukea jäsentemme osallistumista kulttuuritapahtumaasi. Kerro meille - olkaamme vahvempia yhdessä!   Terveisin, Tommi Kallioniemi ( tommikall(at)outlook.com)

Pelastusohjelma vai valojen sammutus?

Meillä on Suomessa ala, missä ihminen ei voi vaihtaa työpaikkaansa, vaihtaa alaansa, eikä osallistua perustuslain takaaman oikeuden mukaiseen työtaisteluun. Koulutettu hoitohenkilökunta saa sinivaloja seinille, banaaneja ja itsetulostettavia kiitoskortteja palkkioksi siitä työstä, mikä on todettu niin monen päättäjän suulla korvaamattomiksi huippuosaajiksi. Silti tämä arvostus ei näy tilinauhassa eikä sitä haluta korjata rahalla, vaan pakolla. Miksi päättäjät vihaavat niin paljon hoitajia? Tehy ja Super lakkoilivat kaksi viikkoa. Lakko maksoi työnantajapuolelle paljon. Sitä hoitovelkaa kurotaan vielä umpeen pitkään. Olisiko pitänytkin käyttää rahat hoitajien palkkoihin? Kahden viikon lakko osoitti sen, että hoitajien tekemää työtä ei pystynyt kukaan korvaamaan. Tarvittiin huippuosaajia, ja sellaiseksi ei taipunut edes saman erikoisalan lääkäri. Lakko uhkasi laajentua ja ruuvi kiristyä. Silloin perhe- ja peruspalveluministeri Linden totesi, että rahan sijaan annetaan raippaa. Hoita...

Pohteen ensimmäiset paikalliset sopimukset on allekirjoitettu!

  Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde käynnistyy tuota pikaa. Paljon on tehtynä valmisteluja erilaisissa kokoonpanoissa. Tehy ammattijärjestönä on myös paikallisesti osallistunut omalta osaltaan valmisteluihin. Historiallinen hetki oli eilen iltapäivällä, kun sain allekirjoittaa ensimmäiset paikalliset virka-ja työehtosopimukset hyvinvointialueelle Pohjois-Pohjanmaan julkisen sektorin ammattiosastojen valtuuttamana. Tehyn rekisteröityjen yhdistysten eli ammattiosastojen rakennetyöryhmä (RAKE) neuvottelee ja sopii isoissa muutostilanteissa, kuten työnantajan vaihdokset, työnantajan kanssa paikalliset virka- ja työehtosopimukset. Pohjois-Pohjanmaan ammattiosastojen kokous on 14.3.2022 antanut neuvotteluoikeudet Pohjois-Pohjanmaa RAKE-ryhmälle, koskien Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle siirtyvien, sote-sopimuksen piirissä olevien ammattiosastonsa jäsenten osalta. Rake-ryhmä on valinnut tehtävään keskuudestaan neuvottelijat, kolme pääluottamusmiestä ja yhden ammatt...