Siirry pääsisältöön

Oma sopimus, mikä ja miksi?

Muistan, että omasta sopimuksesta on puhuttu tehyläisessä kulttuurissa niin kauan, kuin minä jaksan muistaa… varmaan jo ennen sitäkin. Monesti on tullut vastaan kysymys, että mikä se oikein on tai miksi sellainen tulisi olla…
Aloitetaan ensin siitä, mitä se työehtosopimus oikein tarkoittaa: Me palkansaajat myymme erinäisiä korvauksia vastaan työrauhaa työnantajalle työehtosopimuksella. Nämä korvaukset eivät ole pelkästään rahaa tai palkankorotuksia, vaan sillä on sovittu toisin kuin lailla on miniminä säädetty niin työaika-asioista, vuosilomista, perhevapaaoikeuksista, sairaslomaoikeuksista ja niin edelleen. Eli hyvin monet asiat työelämän pelisäännöissä perustuvat juuri näihin sopimuksiin.
Sopiminen on omanlaista taidetta, hieman kuin gourmetruuan tekeminenkin. Parhaimmillaan siinä haetaan asioiden harmoniaa, joiden pohjalta tulee maistuva keitos, eli sopimus. Kuten me kaikki teidämme, jos keitosta hämmentää liian monta kokkia omine tavoitteineen, niin kukaan ei voi enää taata lopullista maistuvuutta eli sopimuksen toimivuutta.
Jokaisella palkansaajajärjestöllä on tänä päivänä tarve saada omia tavoitteitamme tuohon soppaan, meidän työehtosopimuksemme. Työnantajalle on nykyään työrauhan lisäksi suuri tarve saada lisättyä heidän oikeuttaan määrätä työsopimussuhteisia. Julkisen puolen tukipalveluiden edustajilla on taas tarve saada suojattua työpaikkojansa esimerkiksi ulkoistuksilta. Akateemiset asiantuntijat eivät välitä niinkään työajoista, koska he pääsääntöisesti työskentelevät virka-ajalla, vaan hakevat ensisijaisesti prosentuaalisia korotuksia, jotka tuovat jo valmiiksi kovapalkkaisille isomman korotukset.
Meillä koulutetulle hoitohenkilöstön edustajilla on oikeastaan kaksi suurta tavoitetta. Ensinnäkin me haluamme saada meidän koulutetut hoitajamme pois siitä palkkakuopasta, josta myös puheenjohtajamme Millariikka puhuu useasti. Toinen tärkeä asia on se, että suuri osa meistä tekee työtä 24/7, koska sairaat ja hoidettavat eivät lopeta meiltä saatavan avun tarvitsemista niin sanotun virka-ajan jälkeenkään.
Eli työaikamääräyksiämme tulee kehittää niin, että se lisää joustavuutta molempiin suuntiin, mutta tukee tuon joustavuuden kannattavuutta. Meille tulee saada epäinhimillisten työaikojen korvaukset paremmiksi, jotta vapaaehtoisesti löytyy heitä, jotka jaksavat joulusta toiseen tehdä tätä vaativaa työtä. Työaikajärjestelmien tulee pystyä ottamaan huomioon, että monen meistä tulee jaksaa tätä fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti kuormittavaa työtä yli 40 vuotta, huomioiden että eri elämäntilanteemme vaativat meiltä yksilöinä myös eri asioita.
Me emme tule koskaan saamaan edellä mainittuja työaikamääräyksiä kehitettyä, kun nämä asiat eivät oikeasti kiinnosta muita, kuin meitä koulutettua hoitohenkilöstöä. Eivät ihmiset jotka eivät tee 24/7 työtä, halua olla antamassa jotain niille jotka tekevät tuota, elleivät he itse saa siitä jotain ekstraa.
Vastaavasti emme saa koulutetun hoitohenkilöstön palkkausta ylös sieltä syvästä kuopasta, jos samaan aikaan samassa sopimuksessa 200 000 muuta palkansaajaa haluaa korvausta myös heille! Historia on jo näyttänyt sen, ettei julkinen puoli ole valmis sopimaan saman työehtosopimuksen sisällä poikkeavia asioita, ilman että niitä kompensoitaisi muille. Näin ollen ainoa tie saada meille muun muassa edellä mainitut asiat kuntoon on koulutetun hoitohenkilöstön oma työehtosopimus. Se tullaan viimeistään viemään käytäntöön siinä vaiheessa, kun maakuntauudistusta lähdetään oikeasti tekemään.
Oma sopimus on sinällään tällä hetkellä työnantajille kustannusneutraali, mutta se antaa mahdollisuuden meille hoitaa 250 000 koulutetun hoitohenkilöstöön kuuluvalle tärkeät asiat kuntoon. Itse uskon vielä, että näiden asioiden kuntoon saattaminen voi jopa lisätä tuottavuutta niin, että sitä kuopasta ylöspääsyyn vaadittavaa rahaa löytyy ihan organisaatioiden sisältä. Me olemme sitä näyttäneet tässä vuosien aikana täällä PPSHP:ssä useampaan kertaan. Siis jos vain tahtoa olisi ja uskon, että meiltä tehyläisiltä sitä ainakin löytyy.
Menkäämme siis yhdessä kohti omaa koulutetun hoitohenkilöstön työehtosopimusta, nyt on sen aika.
-Juha Honkakoski, pääluottamusmies TEHY PPSHP

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pelastusohjelma vai valojen sammutus?

Meillä on Suomessa ala, missä ihminen ei voi vaihtaa työpaikkaansa, vaihtaa alaansa, eikä osallistua perustuslain takaaman oikeuden mukaiseen työtaisteluun. Koulutettu hoitohenkilökunta saa sinivaloja seinille, banaaneja ja itsetulostettavia kiitoskortteja palkkioksi siitä työstä, mikä on todettu niin monen päättäjän suulla korvaamattomiksi huippuosaajiksi. Silti tämä arvostus ei näy tilinauhassa eikä sitä haluta korjata rahalla, vaan pakolla. Miksi päättäjät vihaavat niin paljon hoitajia? Tehy ja Super lakkoilivat kaksi viikkoa. Lakko maksoi työnantajapuolelle paljon. Sitä hoitovelkaa kurotaan vielä umpeen pitkään. Olisiko pitänytkin käyttää rahat hoitajien palkkoihin? Kahden viikon lakko osoitti sen, että hoitajien tekemää työtä ei pystynyt kukaan korvaamaan. Tarvittiin huippuosaajia, ja sellaiseksi ei taipunut edes saman erikoisalan lääkäri. Lakko uhkasi laajentua ja ruuvi kiristyä. Silloin perhe- ja peruspalveluministeri Linden totesi, että rahan sijaan annetaan raippaa. Hoita

Näkökulmia keväästä 2022!

Voisin aloittaa toistamalla koko alkuvuoden esillä olleita tilastoja, tulevaisuuden näkymiä tai kertomuksia elävästä elämästä terveydenhuollosta. Mutta siihen ei enää liene tarvetta. Kaikille keskustelua seuranneille saatikka terveydenhuollon osapuolille on kiistämättä selvää, ettei alalle ole oikein tulijoita ja aivan liikaa on lähtijöitä. Tämä luonnollisesti johtaa siihen, että tulevaisuudessa ei ole nykyisen tasoisia palveluja, niin kun ei ole tekijöitäkään, ellei nyt tehdä jotain. Pitoa ei ole eikä vetoa. Tästä ei ole käsittääkseni erimielisyyttä. Nyt vaan on pakko kääriä hihat tai hyväksyä tuleva. Se, ettei ole kuullut tai ymmärtänyt tilanteen vakavuutta, ei ole enää uskottava vaihtoehto. Silti alan työnantajat, heitä edustavien KT:n neuvottelijoiden johdolla, käytännössä kieltäytyvät neuvottelemasta. Heidän edistämänsä ratkaisuehdotukset ovat kaikesta huolimatta sellaista luokkaa, että hyväksytään nyt ja tulevaisuudessa potilasturvallisuuden vakavasti vaarantava tilanne. Ei kukaa

Miten me pärjätään?

Oman työkykynsä säilyttäminen ja jopa edistäminen on meille jokaiselle tärkeää. Kaikki me tiedämme, kuinka vaativaa aikaa me elämme. Meitä haastaa koronan lisäksi työvoimapula, organisaatiomuutos sekä ehkä myös tuleva sotemuutos. Arjessa työvoimapula on monelle se kuormittavin asia. Työsuojeluun tulee paljon viestiä vajaalla miehityksellä työskentelystä, monen yksikön hurjista kuormituksista sekä hankalista arjen tilanteista. Tuo kaikki altistaa potilasturvallisuuden heikkenemisen lisäksi myös työuupumukseen, kärsimykseen sekä ristiriitoihin työpaikoilla. On vaara, että negatiivisesta ilmapiiristä ja jopa sen lietsomisesta kärsivät myös he, joilla itsellä vielä muuten riittäisi kykyjä ja tarmoa. Huolestuttavaa on, että toiminnan kehittämiseen ja työhyvinvointiin jää arjessa niin vähän resursseja ja että nuo asiat jäävät liian kauas suorittajatason arkipäivästä. Vaarana on näkemys, että juuri meidän yksikköämme tämä aika kurittaa kaikista eniten ja yksiköiden välille muodostuu epätervet