Siirry pääsisältöön

Miten me pärjätään?

Oman työkykynsä säilyttäminen ja jopa edistäminen on meille jokaiselle tärkeää.

Kaikki me tiedämme, kuinka vaativaa aikaa me elämme. Meitä haastaa koronan lisäksi työvoimapula, organisaatiomuutos sekä ehkä myös tuleva sotemuutos. Arjessa työvoimapula on monelle se kuormittavin asia. Työsuojeluun tulee paljon viestiä vajaalla miehityksellä työskentelystä, monen yksikön hurjista kuormituksista sekä hankalista arjen tilanteista. Tuo kaikki altistaa potilasturvallisuuden heikkenemisen lisäksi myös työuupumukseen, kärsimykseen sekä ristiriitoihin työpaikoilla. On vaara, että negatiivisesta ilmapiiristä ja jopa sen lietsomisesta kärsivät myös he, joilla itsellä vielä muuten riittäisi kykyjä ja tarmoa. Huolestuttavaa on, että toiminnan kehittämiseen ja työhyvinvointiin jää arjessa niin vähän resursseja ja että nuo asiat jäävät liian kauas suorittajatason arkipäivästä.

Vaarana on näkemys, että juuri meidän yksikköämme tämä aika kurittaa kaikista eniten ja yksiköiden välille muodostuu epätervettä kaunaa ja kilpailua. Nähdään joko oma yksikkö haastavimpana tai päinvastoin eletään jotenkin omnipotentissa tilassa sokeasti omaan erinomaisuuteen luottaen.  On hyödyllistä ja tulevaisuutta ajatellen hyvinkin tarpeellista rakentaa uudenlaista työkulttuuria organisaatiorajojen yli. Siihenhän meillä alkaa olla jo kiirekin ajatellen siirtymistä uuteen organisaatioon ja tulevaisuuden sairaalaan. Oman työyksikön ulkopuolella koettu yhteisöllisyys on hienoa. Siihen antaa oivan tilaisuuden esimerkiksi osallistuminen Tehyn toimintaan.

Jokaiseen työyhteisöön muodostuu oma työpaikkakulttuurinsa, josta me kaikki olemme vastuussa; miten me itse käyttäydymme ja millaista käytöstä me sallimme toisilta. Käsittääkseni, vaikka työn tekemisen lähtökohtana on elannon hankkiminen sekä merkityksellisen työn tekeminen, työpaikkojen ihmissuhteilla on kuitenkin meidän monien työntekijöiden elämässä varsin suuri rooli, joka vaikutta hyvinvointiimme. Yhteiset kokemukset ja toistensa tunteminen tukevat työporukan hyvää henkeä. 

Jatkuva muutos on arvioitu suurimmaksi työelämän stressin aiheuttajaksi. Tiedostamatta jäävät mielentilat ja tunteet, jotka purkautuvat vuorovaikutustilanteisiin ja tekevät niistä hankalia, ovat työelämätaitojen kehittämiseen erikoistuneen psykologi Ville Ojasen mukaan organisaation toimintakykyä vaarantavia. Mikäli tunnemme itsemme paremmin ja tiedämme, mitä minulle kuuluu sekä muistamme kysyä sitä itseltämme, palautumisemme on parempaa. Pelkkä lepo, ravinto ja liikunta eivät takaa työhyvinvointiamme. Voi kunpa osaisimme ja muistaisimme pitää oman sekä toisten mielen ajatuksissamme vuorovaikutustilanteissa. Sitä kutsutaan mentalisaatiokyvyksi. Omaan mieleensä voi vaikuttaa.

Onko oikeasti kuitenkaan olemassa mitään mystisiä työelämätaitoja, jotka ovat erillään muusta elämästä? No ei kai ole. Työssä pärjäämme me ihan tavalliset keskinkertaiset ihmiset, joilla on keskinkertaiset tiedot ja taidot sekä kohtuullinen kotikasvatus ja käytöstavat. Meitä oli alkukesästä kymmenkunta kuudenkympin korvilla olevaa ihmistä koossa viettämässä syntymäpäiviä. Osalla jo pitkä työura lopuillaan ja osalla vielä monta vuotta edessä. Toinen toistamme tukien päätimme lopettaa sen ikuisen ylimenevän suorittamisen ja selvitä kunniallisesti siitä huolimatta.

-Aira Lievetmursu
työsuojeluvaltuutettu, osastonhoitaja, perheterapeutti, Tehy 707 hallituksen jäsen


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pelastusohjelma vai valojen sammutus?

Meillä on Suomessa ala, missä ihminen ei voi vaihtaa työpaikkaansa, vaihtaa alaansa, eikä osallistua perustuslain takaaman oikeuden mukaiseen työtaisteluun. Koulutettu hoitohenkilökunta saa sinivaloja seinille, banaaneja ja itsetulostettavia kiitoskortteja palkkioksi siitä työstä, mikä on todettu niin monen päättäjän suulla korvaamattomiksi huippuosaajiksi. Silti tämä arvostus ei näy tilinauhassa eikä sitä haluta korjata rahalla, vaan pakolla. Miksi päättäjät vihaavat niin paljon hoitajia? Tehy ja Super lakkoilivat kaksi viikkoa. Lakko maksoi työnantajapuolelle paljon. Sitä hoitovelkaa kurotaan vielä umpeen pitkään. Olisiko pitänytkin käyttää rahat hoitajien palkkoihin? Kahden viikon lakko osoitti sen, että hoitajien tekemää työtä ei pystynyt kukaan korvaamaan. Tarvittiin huippuosaajia, ja sellaiseksi ei taipunut edes saman erikoisalan lääkäri. Lakko uhkasi laajentua ja ruuvi kiristyä. Silloin perhe- ja peruspalveluministeri Linden totesi, että rahan sijaan annetaan raippaa. Hoita

Näkökulmia keväästä 2022!

Voisin aloittaa toistamalla koko alkuvuoden esillä olleita tilastoja, tulevaisuuden näkymiä tai kertomuksia elävästä elämästä terveydenhuollosta. Mutta siihen ei enää liene tarvetta. Kaikille keskustelua seuranneille saatikka terveydenhuollon osapuolille on kiistämättä selvää, ettei alalle ole oikein tulijoita ja aivan liikaa on lähtijöitä. Tämä luonnollisesti johtaa siihen, että tulevaisuudessa ei ole nykyisen tasoisia palveluja, niin kun ei ole tekijöitäkään, ellei nyt tehdä jotain. Pitoa ei ole eikä vetoa. Tästä ei ole käsittääkseni erimielisyyttä. Nyt vaan on pakko kääriä hihat tai hyväksyä tuleva. Se, ettei ole kuullut tai ymmärtänyt tilanteen vakavuutta, ei ole enää uskottava vaihtoehto. Silti alan työnantajat, heitä edustavien KT:n neuvottelijoiden johdolla, käytännössä kieltäytyvät neuvottelemasta. Heidän edistämänsä ratkaisuehdotukset ovat kaikesta huolimatta sellaista luokkaa, että hyväksytään nyt ja tulevaisuudessa potilasturvallisuuden vakavasti vaarantava tilanne. Ei kukaa