Siirry pääsisältöön

Mistä löytyy aikaa ja energiaa? Mitä osaamista sinä toisit mukanasi? Onko yhdessä tekemisen ilo tarpeeksi palkitsevaa?

Talven jäljiltä menninkäinen alkaa muuttua pikku hiljaa päivänsäteeksi auringonvalon ja lämmön myötä. Uudenvuodenlupauksista on selvitty ja ajatukset kääntyvät pikku hiljaa kohti kesää. Itselläni on herännyt sisäinen kyselykausi liittyen yhdistystoimintaan ja siitä motivoitumiseen. Samalla perään yhdessä tekemisen kulttuuria  - onko se on hävinnyt?

Yhteiskunnallisesti on huomattavissa, että yhdistystoimintaan ei sitouduta enää samalla tavalla kuin ennen. Ilmassa on huoli yhdistysaktiivien väsymisestä ja siitä, ettei nuoria löydetä mukaan toimintaan. Vapaaehtois- ja yhdistystoiminnassa keskeisiä asioita ovat osallistuminen, osallistumalla vaikuttaminen, toisten auttaminen ja yhteisöllisyys. Tavoitteena tulee olla yhdistyksen aiheen parissa toimiminen ja tekemisen ilo.  Tarvitaan motivaatiota ja innostumista. Motivaation voidaan ajatella olevan toiminnan voima. Se virittää tekijöitä suoritukseen. Motivaatioteorioita on monenlaisia. Keskeisimpänä on ajatus siitä, millainen motiivi meillä on mihinkin asiaan. Joku voi ajatella, että ammattiosastopuheenjohtajana minulla on ulkoinen motiivi eli teen tätä työtä palkan eteen. Itse koen kuitenkin, että se on paljon muuta – sisäistä motivaatiota, joka tuntuu työnilon kokemisena. Omasta puolestani voin sanoa, että ”tämä työ” on uinut ihon alle. Se on osa minua ja elämääni. Innostuminen yhdistystoimintaan on tärkeää yhdistyksen toimintakyvyn ja jäsenten hyvinvoinnin kannalta. Mitä siihen tarvitaan?  - Uteliasta mieltä, kykyä nauttia ja iloita pienistä asioista ja saavutuksista. Kykyä jakaa tämä ympärillä olevien ihmisten kanssa. Tämä on meille aikuisille usein haastavaa, mutta viisi vuotiaalle luonnollista.

Mielessäni pyörii kysymyksiä. Mikä sinut motivoi mukaan ammattiyhdistystoimintaan? Mitä ja millaista toiminnan tulee olla, että saamme houkuteltua sinut mukaan? Mitä osaamista sinä tuot mukanasi? Paras tapa uudistua ja luoda positiivista kehitystä on saada uusia innokkaita toimijoita mukaan. Minun mielestä yhdistystoiminnan avulla oppii uusia asioita, saa ystäviä, voi edistää tärkeitä asioita ja vaikuttaa yhteiskunnallisestikin. Olen kuullut, että ammattiosaston hallituksen käsittelemät asiat koetaan aluksi liian isoina ja vaikeina.  Niitä on vaikea käsittää laajan näkökulman vuoksi, kun on itse tottunut ajattelemaan asiat oman työyksikön kautta.  Se on totta. Sekin on totta, että joskus se turhauttaa ja tuntuu siltä ettei mikään etene tai tästä ei itse hyödy. Mutta pitää muistaa, että norsukin syödään pala kerrallaan.  Tärkeää on perehdytys, ihan niin kuin missä muussakin asiassa. Mietin, että toisiko nimetty yhdistys/hallituskamu tähän asiaan ratkaisua. Hän voisi alkuun kertoa ja esitellä uudelle jäsenelle tarkemmin toimintaa ja perehdyttää. Se helpottaisi ryhmään tulemista. Olisi ihminen jolta kysyä, jos ei tohdi kysyä koko porukan läsnä ollessa. Siinäpä mietittävää.

Yksilöllisyys korostuu aikamme yhdeksi tärkeimmistä arvoista. Se kilpailee yhdessä tekemisen ja yhteisöllisyyden kanssa. Yhteisöllisyyteen liittyy jonkinasteinen vapaaehtoinen itsenäisyydestä luopuminen yhteisen hyväksi. Yhteen hiileen puhaltaminen ja yhteisen työskentelyn saumattomuus ovat peruspilareita. Yksilöiden erilaisuus tuo yhteisöön energiaa. Näin se on ammattiosastotoiminnassakin. Yhdessä tekeminen ja yhteisöllisyys lisäävät yhteenkuuluvuutta, tarjoavat turvaa jäsenille ja auttavat hahmottamaan toimintaympäristöä. Miksi usein törmätään kuitenkin siihen, että yksi ja kaksi tekee ja muut peesaa. Vaikka tehtäviä jaetaankin niin samat ihmiset toimivat? Jäsenistöltä on tullut toiveita Me-hengen ja yhteisöllisyyden nostattamisesta. Mietin kuinka se toteutuu, jos siihen ei ole oikeasti tahtotilaa jäsenistössä. Ei se riitä, että hallitus järjestää ja tekee jotakin asian eteen. Se vaatii myös jäsenistön aktiivisuutta. Tässäpä on haastetta tulevaisuuteen.

Ammattiosaston kaikkia jäseniä ei voi aina miellyttää. Yleensä on mentävä enemmistön hyöty edellä. Ammattiosaston tekemistä päätöksistä ja neuvottelutuloksista kantautuu välillä kritiikkiä. Se on tosi asia, että jos ihminen ei saa palautetta toiminnastaan, hän kyllästyy. On kuitenkin hyvä muistaa, että yksikään neuvottelutulos ei synny nuijan kopautuksella vaan sitä edeltävät useammat osin tunteisiinkin menevät ja vaiherikkaat keskustelut. Siksi neuvottelutulokset eivät synny hetkessä, vaikka ulkopuolisen silmin asia saattaa näyttää selvätä ja helposti hoidettavalta. Neuvottelupöydässä emme ole yksin työnantajan kanssa vaan yhdessä toisten ammattijärjestöjen kanssa. Kokonaiskuvan hahmottaminen on taito, joka kehittyy. Tälle vuodelle onkin neuvoteltu paljon ja isoista kokonaisuuksista. Loppusuoralla alkavat olla neuvottelut järjestelyvaraerästä ja HOI030TVA eli Hoitotyön vaativien ammattitehtävien palkkausjärjestelmästä. Tiedotamme jäsenistöä kyllä neuvotteluiden lopputuloksista sitten kun asia on paketissa ja rusetti paketin päällä. Malttakaamme vielä hetki. Piakkoin on tulossa tavoitekysely seuraavalle työehtosopimusneuvottelukierrokselle. Nykyinen työehtosopimus on voimassa 31.3.2020 asti. Tulemme keräämään jäsenistöltämme ajatuksia ja toiveita tavoitekyselyä varten.

Ammattiosaston hallituskauden viimeinen vuosi on tällä erää menossa hyvää vauhtia. Syyskokouksen yhteydessä marraskuussa pidetään hallitusvaali ja valitaan ammattiosastolle puheenjohtaja. Nykyisen hallituksen jäsenet pohtivat omalta kohdaltaan hakeutuako vielä seuraavalle kaudelle. Jäsenet, joita ammattiosaston toiminta kiinnostaa miettivät tohdinko lähteä, osaanko, mitähän se käytännössä tarkoittaa, onko minulla aikaa. Nyt on hyvä kokeilla! Kevätkokouksessa täydennetään ammattiosaston hallituksen varajäsenten kuusi (6) paikkaa. Ehdokasasettelu alkaa 18.3.2019 ja loppuu 31.3.2019. Innokkaasti ehdolle!  Tule mukaan - tuo uusia tuulia ja ideoita. Tänä keväänä on tiedossa paljon toimintaa ja virkistystä. Ollaanpa kuulolla ja tervetuloa kaikki joukolla mukaan! Muista, että olet tärkeä.
-Outi
puheenjohtaja, Tehy PPSHP

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pelastusohjelma vai valojen sammutus?

Meillä on Suomessa ala, missä ihminen ei voi vaihtaa työpaikkaansa, vaihtaa alaansa, eikä osallistua perustuslain takaaman oikeuden mukaiseen työtaisteluun. Koulutettu hoitohenkilökunta saa sinivaloja seinille, banaaneja ja itsetulostettavia kiitoskortteja palkkioksi siitä työstä, mikä on todettu niin monen päättäjän suulla korvaamattomiksi huippuosaajiksi. Silti tämä arvostus ei näy tilinauhassa eikä sitä haluta korjata rahalla, vaan pakolla. Miksi päättäjät vihaavat niin paljon hoitajia? Tehy ja Super lakkoilivat kaksi viikkoa. Lakko maksoi työnantajapuolelle paljon. Sitä hoitovelkaa kurotaan vielä umpeen pitkään. Olisiko pitänytkin käyttää rahat hoitajien palkkoihin? Kahden viikon lakko osoitti sen, että hoitajien tekemää työtä ei pystynyt kukaan korvaamaan. Tarvittiin huippuosaajia, ja sellaiseksi ei taipunut edes saman erikoisalan lääkäri. Lakko uhkasi laajentua ja ruuvi kiristyä. Silloin perhe- ja peruspalveluministeri Linden totesi, että rahan sijaan annetaan raippaa. Hoita

Näkökulmia keväästä 2022!

Voisin aloittaa toistamalla koko alkuvuoden esillä olleita tilastoja, tulevaisuuden näkymiä tai kertomuksia elävästä elämästä terveydenhuollosta. Mutta siihen ei enää liene tarvetta. Kaikille keskustelua seuranneille saatikka terveydenhuollon osapuolille on kiistämättä selvää, ettei alalle ole oikein tulijoita ja aivan liikaa on lähtijöitä. Tämä luonnollisesti johtaa siihen, että tulevaisuudessa ei ole nykyisen tasoisia palveluja, niin kun ei ole tekijöitäkään, ellei nyt tehdä jotain. Pitoa ei ole eikä vetoa. Tästä ei ole käsittääkseni erimielisyyttä. Nyt vaan on pakko kääriä hihat tai hyväksyä tuleva. Se, ettei ole kuullut tai ymmärtänyt tilanteen vakavuutta, ei ole enää uskottava vaihtoehto. Silti alan työnantajat, heitä edustavien KT:n neuvottelijoiden johdolla, käytännössä kieltäytyvät neuvottelemasta. Heidän edistämänsä ratkaisuehdotukset ovat kaikesta huolimatta sellaista luokkaa, että hyväksytään nyt ja tulevaisuudessa potilasturvallisuuden vakavasti vaarantava tilanne. Ei kukaa

Miten me pärjätään?

Oman työkykynsä säilyttäminen ja jopa edistäminen on meille jokaiselle tärkeää. Kaikki me tiedämme, kuinka vaativaa aikaa me elämme. Meitä haastaa koronan lisäksi työvoimapula, organisaatiomuutos sekä ehkä myös tuleva sotemuutos. Arjessa työvoimapula on monelle se kuormittavin asia. Työsuojeluun tulee paljon viestiä vajaalla miehityksellä työskentelystä, monen yksikön hurjista kuormituksista sekä hankalista arjen tilanteista. Tuo kaikki altistaa potilasturvallisuuden heikkenemisen lisäksi myös työuupumukseen, kärsimykseen sekä ristiriitoihin työpaikoilla. On vaara, että negatiivisesta ilmapiiristä ja jopa sen lietsomisesta kärsivät myös he, joilla itsellä vielä muuten riittäisi kykyjä ja tarmoa. Huolestuttavaa on, että toiminnan kehittämiseen ja työhyvinvointiin jää arjessa niin vähän resursseja ja että nuo asiat jäävät liian kauas suorittajatason arkipäivästä. Vaarana on näkemys, että juuri meidän yksikköämme tämä aika kurittaa kaikista eniten ja yksiköiden välille muodostuu epätervet