Tulevaisuus on kirjoittamaton

Tulevaisuus tuo isoja muutoksia. Kuinka käy soteuudistuksen? Jos ei sitä tule, miten paikallinen maakuntavalmistelu jatkaa? Onko Tulevaisuuden sairaala kaiken pelastava rakennusprojekti?

Tällä viikolla perustuslakivaliokunta aloitti urakan, jonka lopputuotoksena olisi lausunto siitä, onko kaavaillut sote- ja maakuntauudistuksen lait perustuslain kannalta toteuttamiskelpoisia. Pelissä on paljon, koska tämä on ollut nykyhallituksen kärkiprojekti ja uudet eduskuntavaalit kolkuttavat jo ovella. Mikäli galluppeja uskoo, valta hallituksessa vaihtuu jälleen. Jokaisella puolueellaan on omat, äänestäjäprofiilin ja arvojen mukaiset intressit saada uudistuksen sisään omia kynnyskysymyksiään. En tiedä uskaltaisinko lyödä vetoa, saadaanko sote maaliin vielä ennen vaaleja. 

Sosiaali- ja terveyspalvelu -uudistusta on tehty niin monta vuotta, että normaalilla kuntasektorin työntekijällä ei taida enää olla mielenkiintoa seurata loppukiriä. Fiilis on sen kaltainen, että kunhan nyt joku päätös tulisi. Toteutuessaan muutos ei useamman yksittäisen työntekijän näkökulmasta ole välttämättä suuren suuri: työnantajan nimi kulkukortissa vaihtuu, mutta työtehtävät pysyvät samana. Edunvalvontakoneistomme on tehnyt asiaan liittyvien asioiden tiimoilta työtä koko ajan; henkilöstönedustajat ovat valmistelussa mukana ja paljon vartijana. Kun eri työnantajat yhdistyvät yhdeksi isoksi maakunnaksi, on kova haaste selvittää esimerkiksi palkkojen ja kaikkien etuisuuksien, paikallisten sopimusten ja vakiintuneiden käytänteiden kokonaistilanne. 

Valinnanvapauslainsäädännön toteutuessa, kilpailuasetelma saattaa toki muuttaa työn sisältöäkin. Missä sairaalassa hoidetaan mitäkin vaivaa? Kuinka ketterästi pystymme vastaamaan kilpailuasetelmaan? Erityisvastuualueiden sairaanhoitopiirien kaavailema osuuskuntamalli on vastaus sille, että emme jatkossa menettäisi osaajiamme ja potilasvirtojamme yksityisten palveluntuottajien haaviin. Se antaa mahdollisuuden esimerkiksi erilaisiin leikkaustoiminnan järjestelyihin, kun erityisosaajia voidaan sen kautta hankkia erva-alueen sairaaloihin. Toki kaikkia muutoksia ei voi mikään uudistus ja osuuskunta estää. Päivystysasetus on jo tehnyt selvää Oulaskankaan synnytystoiminnasta, ja nyt näemmä sairaanhoitopiirin hallituksen ensi viikon (18.2.) kokouksen esityslistalla on esitys hallitukselle, että Raahen sairaalan leikkaustoiminta pistetään pakettiin. Tulossa on siis melko varmasti tuotannollis-taloudellisista syistä johtuvat yhteistoimintaneuvottelut. Taas. 

Olen ollut nyt kymmenen vuotta OYSissa töissä, ja jos jotain on muuttunut henkilökunnan keskuudessa, se on mieliala. Päivittäisissä keskusteluissa ympäri sairaalaa paistaa tietynlainen melankolia. Tätä on ollut joissain yksiköissä ja vuosia, ja syyt ovat kunkin kertojan mukaan erilaiset. Syy on jonkun mukaan johdossa, toisen mukaan työssä itsessään, kolmas syyttää kilpailukykysopimusta. Lienee selvää, että yleisen väsymyksen taustasyyt on moninaiset. Pikkuhiljaa ruuvi on kiristynyt. Hoitotyötä haluaisi tehdä hyvin, mutta kun ei ole aikaa ja resursseja? Entäs hoitotyön kehittäminen, kuinka se onnistuu jos itse hoitotyöntekijät eivät kohta jaksa perustehtäväänsä? Jaksetaanko perehdyttää ja opettaa? On toki paikkoja missä tämä ei näyttäydy näin, hyvä niin! Mutta koska sairaala on tietyllä tapaa ketjukoneisto, on aina vaara, että se paha olo leviää ympäristöönsä. 

Tämä asia ei sinänsä ole mielipidekysymys, vaan on myös mitattu juttu. Vastikään tehty Mitä Kuuluu –kysely pisti yksikköjä järjestykseen esimerkiksi työyhteisön tai johtamisen suhteen, selvitti kiusaamisen ja seksuaalisen häirinnän suuntaa ja antoi meille ongelmakohtia, joihin on puututtava. Näitä vastauksia ei voi kukaan yrittää kääntää selittelemällä toiseksi – ”kysymykset on ymmärretty väärin” – vaan niihin on tartuttava. Aluehallintovirasto on tehnyt omia kehotuksiaan yksiköihin, työsuojelu on työllistetty, ja työterveyshuollon tuottamista tilastoista nähdään että keskipitkät mielenterveyssyiset poissaolot kasvavat koko ajan. Ne ovat ne burn outit. 

Olen kuullut kuvattavan niin rivityöntekijöiden, esimiesten kuin johtajienkin suulla, että paikoin toiminta on päivästä päivään selviytymistä. Se kuulostaa huolestuttavalta, eikä sen tarvitsisi niin olla. Tulevaisuus muuttuu siis joksikin abstraktiksi utopiaksi, josta ei saa työntekijä otetta. Tulevaisuus muuttuu iltapäivän kahvitauoksi tai kello viidentoista leimauslaitetreffeiksi.

Tulevaisuuden sairaalalta odotetaan paljon, mutta toisaalta siihenkin suhtaudutaan joskus kriittisen pessimistisesti. Onko se sittenkään tarpeeksi iso, onko siellä hyvä sisäilma, riittävätkö varastot, onko hissejä tarpeeksi… Henkilöstöä on paljon erilaisissa suunnittelutyöryhmissä, mutta luonnollisesti itse päätökset on tehtävä jonkun muun. Ja niistä tulee väistämättä jonkinlainen konsensus kaikkien toiveista ja ajatuksista. Hyvä kuitenkin, että kaikilla on ollut mahdollisuus ainakin tuoda mielipiteensä tietoon.

Monin paikoin talossamme on jo ajauduttu niin reunalle jaksamisen kanssa, että tulee väistämättä mieleen voiko noin rikki olevaa enää korjata? Pakko yrittää kuitenkin, optimismi auttaa jaksamaan! Tulevaisuuden sairaala ei ole vielä valmis, joten ei voida odotella sen myötä tulevaa ihmepelastautumista. Paineet ovat kovat, kun toisaalta toimintaa ei haluttaisi vähentää – hoitotakuu, maine, raha estävät – vaan pikemminkin on kova tarve lisätä toimintaa: Minne laitetaan ne parituhatta Raahessa vuosittain tehtävää leikkaustoimenpidettä?

On toki paljon hyvääkin. Ympäröivistä haasteista, tulevaisuuden peikoista ja jatkuvasta muutoksesta huolimatta meillä tehdään edelleen hienoa työtä koko sairaanhoitopiirissä, joka tasolla. Pohdintani siis saattaa osua johonkin, toisista se menee kokonaan ohi. Sairaanhoitopiiriä edelleen arvostetaan työpaikkana, eikä ruoho taida olla missään vihreämpää, vaikka osa lampaista karkaakin välillä haasta.

Muutos on mahdollisuus, sanotaan. Mutta on se myös erittäin haastava tilanne. Työnantajamme on nyt väistämättä tilanteessa, jossa pienet korjausliikkeet eivät välttämättä auta. Se optimisti minussa kuitenkin luottaa johtoon, että noita korjausliikkeitä aletaan toteuttaa. Ylempää tarvitaan alemmaksi mandaattia, työkaluja ja resursseja asioiden hoitoon. Tarvitaan kovia päätöksiä, että meillä jatkossakin on osaava henkilökunta, joka tuottaa laadukasta hoitoa nykyisille ja tuleville sukupolville. Jos tämä henkilökunta ajetaan nyt sen aiemmin mainitun reunan yli, niin tilanne muuttuu pelastamattomaksi. Uusi sairaala ei toimi ilman henkilökuntaa. 

Tatu Tiala
senior advisor, Tehy PPSHP