Siirry pääsisältöön

Vielä on kesää jäljellä, tulee kauniita päiviä…

Lapsena kesät olivat upeita, lämpimiä ja tooosiii pitkiä. Tänä vuonna kesä on ollut upea ja lämmin, mutta loma on mennyt nopeammin kuin ennen – lienee syynä se, että olen aikuinen? Aika tuntuu karkaavan käsistä. Poikkeuksellisen kuuma kesä yllätti meidät kaikki ja laittoi tiukalle niin talon henkilökunnan, tekniikanmiehet kuin potilaatkin. Sanan mukaisesti hiki on valunut pitkin selkää.
Loman puolivälissä sain iloisen uutisen, kun tieto Oulaskankaan synnytysten jatkumisesta saapui. Oulaskankaan sairaala jatkaa synnytystoimintaa poikkeusluvalla 31.12.2021 asti. Järki voitti tällä kertaa.  Yksi huoli putosi harteilta ja huulilta pääsi pitkä huokaus.  Sote- ja maakuntauudistusta on valmisteltu pitkään, mutta ratkaisu asiaan on vieläkin vaiheessa. Nähtäväksi jää miten tämän asian kanssa oikein loppujen lopuksi käy.
"Elä tässä ja nyt" on hyvä motto! Kuitenkin tässä edunvalvonnan työssä on koko ajan pyrittävä ennakoimaan tulevaa. Vaativan hoitoalan ammattitehtävien työn vaativuuden arviointiprojekti (HOI030TVA) on maalisuoralla ja alku syksyn aikana pääsemme neuvottelemaan sen linjauksista.
Iso Tehy on antanut suuntaviivat toiminnan suunnitteluun vuodelle 2019. Painopisteet ovat: arvostettu ja vaikutusvaltainen, sote - ja maakuntauudistuksen vaikutus tehyläisiin sekä järjestöllinen vahvuus. Näillä painopisteillä tarkoitetaan asioita, joiden pohjalta muodostetaan ammattiosastojen toimintasuunnitelmia tulevalle vuodelle. Vuosi 2019 on myös ammattiosastojen vaalivuosi. Samaan aikaan tarkastellaan ammattiosastorakenteita ja niiden rakennelinjaukset valmistuvat toimintavuoden aikana. Jäsenistöltä tulemme ensi vuonna keräämään näkemyksiä seuraavaa neuvottelukierrosta varten. Muutoinkin minuun saa olla yhteyksissä ja kertoa toiveista ammattiosaston toimintaan. Yksiköissä kierrän ajoittain luottamusmiesten kanssa. Toimistolla saa tulla pistäytymään ja puhelimen päässä olen virka-aikana.
Alkuvuoden neuvottelukierroksen aikana ylityö- ja vuoronvaihtokielto toi esille monissa paikoin työpaikkojen aliresursoinnin ja jatkuvien työvuorojen muutostarpeen. Työpaikolla pelataan joustojen varassa. Tämä näkyy työhyvinvoinnissa ja jaksamisessa. Meidän jokaisen tulisi muistaa huolehtia omasta jaksamisestamme ja työhyvinvoinnista, sillä sitä ei voi ulkoistaa työnantajan harteille. Tekemäni yhteisöllisen työvuorosuunnittelun kyselyn tuloksia parasta aikaa analysoidessani huomaan, että yksiköissä ollaan väsyneitä ja palautumiseen tarkoitettu aika koetaan liian lyhyeksi eli käytännössä on liikaa yhden päivän vapaita. Kuitenkin samaan aikaan iso osa henkilöstöstä haluaisi tehdä 12 tunnin työpäiviä. Perusteluna niiden käytölle on hoidon jatkuvuus ja pitemmät vapaat. Toisaalta ymmärrettävää, mutta jos työuramme ovat kipuamassa lähes 50-vuotisiksi uraputkiksi pitäisi päästä pois ”ei pari listaa tämmösiä vuoroja tunnu missään” -ajattelusta. Työvuorojen pidentäminen on mielestäni ristiriidassa myös sen kanssa, että hoitotyötä pidetään raskaana ammattina.
Pitkien työvuorojen vaikutuksia vireyteen, työssä suoriutumiseen, työn laatuun ja poissaoloihin on tutkittu Työterveyslaitoksella sangen paljon. Tutkimusten mukaan haittoja ovat unen määrän väheneminen ja laadun heikkeneminen, väsymyksen ja uupumuksen voimistuminen, työ- ja vapaa-ajan tapaturmien riskin kasvaminen, tiedonkulun vaikeutuminen työntekijöiden ja johdon välillä, ajokyvyn heikkeneminen työvuoron jälkeen ja keikka- tai sivutöiden tekemisen yleistyminen. Työnantajan puolelta katsottuna pitkät työvuorot eivät ole toimivia. Sairauslomat ja sijaisten puute ovat selkeitä pulmia pitkien työvuorojen yhteydessä. Jos pitkästä vuorosta sairastuu työntekijä, joudutaan tilalle ottamaan kaksi sijaista. Tutkimustulokset ovat osittain ristiriitaisia, sillä pitkiä seurantatutkimuksia ei vielä ole ja lyhyellä aikavälillä terveysvaikutukset eivät nouse esille. Tästä johtuen voi ajatella, että pitkien työvuorojen käytössä tulee käyttää harkintaa. Tässäpä on meille jokaiselle mietittävää!
Syksyn mittaan järjestämme jäsenillemme niin viihde- kuin asiapitoista ohjelmaa jäseniltojen merkeissä. Ruskaretki on paketissa ja starttaa muutaman viikon päästä. Kohta tulee infoa pikkujoulustakin, kun tämä aikaa kuluu niiiiin nopeaan! Sote- ja makutietoa tulossa heti, kun saamme siitä itsellemme selvyyttä. Syyskokous pidetään 14.11.2018 Radissonissa – sen voitte jo kalenteroida. Nähhäänpä ja tehhäämpä yhessä mukava syksy!
-Outi, puheenjohtaja Tehy PPSHP

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

We Want You

Olen aloittanut ammattiosastomme nuoriso- ja opiskelijavastaavana ja olen miettinyt, miten voisimme parantaa hyvinvointiamme rajallisin resurssein. Mielestäni hyvään elämään kuuluu työn lisäksi kulttuuria ja sivistystä - tarvitsemme sosiaalista kanssakäymistä ja uusia kokemuksia.   Kysynkin, onko sinulla tulossa taidenäyttely? Harrastatko valokuvausta, kuorolaulua? Vai onko bändisi keikalla Oulun seudulla? Järjestätkö dj-keikan, nukketeatteriesityksen, runonlausuntaillan? Olet iältäsi vanha, nuori tai keski-ikäinen, opiskelija tai pidempään töissä viihtynyt? Me haluamme tietää tapahtumastasi. Voimmeko miettiä yhteistyötä ja vaikka markkinoida tapahtumaasi? Ehkä voisimme tukea jäsentemme osallistumista kulttuuritapahtumaasi. Kerro meille - olkaamme vahvempia yhdessä!   Terveisin, Tommi Kallioniemi ( tommikall(at)outlook.com)

Pohteen ensimmäiset paikalliset sopimukset on allekirjoitettu!

  Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde käynnistyy tuota pikaa. Paljon on tehtynä valmisteluja erilaisissa kokoonpanoissa. Tehy ammattijärjestönä on myös paikallisesti osallistunut omalta osaltaan valmisteluihin. Historiallinen hetki oli eilen iltapäivällä, kun sain allekirjoittaa ensimmäiset paikalliset virka-ja työehtosopimukset hyvinvointialueelle Pohjois-Pohjanmaan julkisen sektorin ammattiosastojen valtuuttamana. Tehyn rekisteröityjen yhdistysten eli ammattiosastojen rakennetyöryhmä (RAKE) neuvottelee ja sopii isoissa muutostilanteissa, kuten työnantajan vaihdokset, työnantajan kanssa paikalliset virka- ja työehtosopimukset. Pohjois-Pohjanmaan ammattiosastojen kokous on 14.3.2022 antanut neuvotteluoikeudet Pohjois-Pohjanmaa RAKE-ryhmälle, koskien Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle siirtyvien, sote-sopimuksen piirissä olevien ammattiosastonsa jäsenten osalta. Rake-ryhmä on valinnut tehtävään keskuudestaan neuvottelijat, kolme pääluottamusmiestä ja yhden ammattiosaston

Tämä vuosi pakettiin: Huh, huh!

Pultti on voimavara. Kerron ensimmäisenä asian, jonka me kaikki jo tiedämme. Tämä vuosi on ollut varsin erikoinen. Yritän välttää eniten työssäni kuultuja termejä kamala, uuvuttava, kuormittava, sekava, raskas, epäoikeudenmukainen… Erikoisen siitä ovat tehneet varsin monet yhtä aikaa kuormittaneet asiat: korona, työtaistelu, Ukrainan sota, energiakriisi, hintojen nousu, kiihtyvä työvoimapula sekä organisaatiouudistuksemme sairaanhoitopiirissä. Loppuvuodesta turvattomuus alkoi jopa lisääntyä. Tietotulva uudistuksista liittyen hyvinvointialueelle siirtymisestä, palkanmaksun onnistumisesta sekä oman työpaikan tilanteesta huolestuttavat meitä kaikkia, toki eri asteisena. Olen havainnut, että osalla meistä on valtava kiire ottaa tilanne heti hallintaan ensimmäisen uuden sähköpostin tai intran tiedotteen kilahtaessa näkyviin. Se ei oikeasti ole kenellekään mahdollista. Varsinkin kun meillä itse kullakin on suoritettavana ensisijaisesti se ikioma perustehtävämme. Mutta kun suurin osa mei