Vuosi 2015 on pyörähtänyt käyntiin. Viime vuoden loppuvuosi vietettiin tällä palstalla hiljaiseloa, mutta nyt on uusi vuosi ja uusi hallitus pyörähtänyt toimintaan. Nyt valittu hallitus on tältä erää viimeinen kaksi vuotta istuva, vuonna 2017 aloittava hallitus onkin sitten jo kolmivuotinen.

Jatkamme seuraavassa kokouksessa hieman siitä mihin jäimme, eli suunnittelemme toimintaa ja tapahtumia. Tärkeimpänä tehtävänä on kuitenkin jäsenten edunvalvonta, eli päätämme tulevien paikallisneuvottelujen tavoitteista ja strategioista.
Yksi vakioaiheitamme tämän vuoden kokouksissa tulee olemaan sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistus eli sotesoppa, joka etenee tänä vuonna vauhdikkaasti. Runebergin päivänä 5.2. kuntakokous päättää esimerkiksi pohjoisen järjestämisalueen ohjausryhmän kokoonpanosta. Sinne on esitetty neljää henkilöstöedustajaa. Ja 25.2. on vuorossa jo Pohjois-Pohjanmaan tuotantoalueen vastaava foorumi. On tärkeää saada oikeat ihmiset oikeisiin ryhmiin ja henkilöstön ääni kuuluviin.
Seurailkaa tiedotustamme ja olkaa yhteydessä mikäli tulee mitään sanottavaa tai kysyttävää, meihin voi ottaa yhteyttä matalalla kynnyksellä.
Pakkasterveisin
-pj Tatu
Kommentit
Lähetä kommentti